Kaikki ja ei mitään

Kaikki ja ei mitään - Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren

Price
28,00
Availability
In stock

Product description

Kaija (1920–2001) ja Heikki (1918–2013) Sirenin ura arkkitehteina alkoi 1940-luvun lopulla ja jatkui aktiivisena 1980-luvulle saakka. Sirenit ovat ennen kaikkea tunnettuja minimalistisesta arkkitehtuuristaan ja menestyksestään arkkitehtuurikilpailuissa. Heidän tuotantoaan myös esiteltiin aikanaan huomattavan laajasti kansainvälisissä arkkitehtuurilehdissä.

Nyt käsillä oleva kirja ajoittuu Heikki ja Kaija Sirenin syntymän 100-vuotisjuhlinnan ympärille ja keskittyy Sirenien tuotantoon. Yli viisikymmentä vuotta kestäneen yhteisen työuransa aikana Sirenit suunnittelivat kouluja, liikerakennuksia, hallintorakennuksia, kulttuurirakennuksia, asuinrakennuksia, teollisuusrakennuksia, urheilukeskuksia, kirkkoja ja kappeleita sekä asemakaavoja. He saivat myös poikkeuksellisen mittavia kansainvälisiä toimeksiantoja.

Runsaasti kuvitettu teos antaa kokonaisvaltaisen kuvan Sirenien arkkitehtuurista, sijoittaen sen osaksi kansallista ja kansainvälistä kehystä. Arkkitehdit tulevat tutuiksi myös henkilökohtaisemmin perheenjäseninä ja työtovereina.

Product details

TEXT IN FINNISH ONLY

159 pages, hard cover
ISBN: 978-952-5195-54-5
Museum of Finnish Architecture, Helsinki 2020


EDITORIAL TEAM: Juhana Lahti ja Frans Autio

GRAPHIC DESIGN: Salla Bedard

Printed at: Meedia Zone OÜ, Viro

Shipping costs

COLLECT yourself from the Design Shop at Design Museum Helsinki
0,00 €
NO SHIPPING: PICK UP YOURSELF from Design Museum shop during museum opening hours. Address: The Design Shop at Design Museum Korkeavuorenkatu 23 00130 Helsinki Finland
Parcel by Post to an address in Finland (See other countries in Terms of delivery)
7,00 €
Post packet to an address in Finland.

Gift card